Sivut

tiistai 24. marraskuuta 2015

ITK harjotus

Teki mieli laittaa tää tännekkin. Tehtiin siis yhellä tunnilla alotuksia teksteihin ja sitte seuraavalla valittiin yks ja kirjotettiin tarina.
En valinnu omaa alotustani, joten lauseeseen 'Miehen, jota en rakastanut.' asti tekijänoikeudet on kaverilla. Lopputeksti on sitte omaa soopaa.


 
Katsoin itseäni peilistä. Valkoinen mekko oli kaunis, myönsin hiljaa mielessäni. Se ei kuitenkaan auttaisi. Enää viisi minuuttia jäljellä. Vedin syvään henkeä ja purin huultani. Vatsaani puristi. Neljä minuuttia jäljellä. Neljän minuutin päästä menisin naimisiin. Miehen kanssa, jota en rakastanut. Minua heikotti. Toisaalta aika tuntui maleksivan hitaammin, kuin koskaan ennen, muttei kuitenkaan. Kaksi minuuttia jäljellä. Laskin kymmeneen samalla, kun huntu laskettiin kasvoilleni. Nolla minuuttia.

Kaikki katsoivat minua ja isääni, joka minut perinteitä noudattaen alttarille saattoi. Tietyssä mielessä minua jännitti. Jännitti niin, etten saanut kunnolla henkeä. Korkokenkieni ääni kaikui kirkossa. Alttarilla odotti mies, jota en edes tuntenut. Tai tunsinhan minä hänet ennen, mutta hän oli muuttunut. Enää pari askelta niin vaihtaisin isän vierestä hänen viereen. Kun hän tuli hakemaan minua, pysyin hetken paikallani. Ikään kuin en olisi tajunnut tilannetta. Katsoin vain ojennettua kättä ja tärisin sisäisesti. Sitten mies rykäisi. Katsoin eteeni ja hän hymyili minulle. Millisekunnin ajan kasvoillani saattoi nähdä järkytyksen. Tartuin hänen käteensä ja kävelimme alttarille.

Alttarilla pappi puhui kaiken tavallisen, mitä nyt hääseremoniassa yleensäkin puhutaan. Vannoimme rakastavamme toisiamme aina ja ikuisesti. Miten voi vannoa rakastavansa toista ikuisesti, jos ei ole edes ihastunut? Ajattelin rakkauden tulevan ajan myötä. Ja hevon vitut se tulisi. En rakastanut miestä, enkä häneen rakastuisikaan. “Voitte suudella morsianta”, kuului papin ääni. Silloin viimeistään halusin oksentaa. Mies antoi intohimoisen suudelman, johon en todellakaan voinut vastata yhtä intohimoisesti. Yritin silti teeskennellä. Kaikki hurrasivat. Se oli kamalaa.

Kuvausten jälkeen olin uupunut. Ajoimme juhlapaikalle hienolla limusiinilla, kun talviset maisemat kiisivät ohi. Edes talvi, lempi vuodenaikani, ei saanut oloani paremmaksi. Juhlapaikalla kaikki tulivat onnittelemaan meitä. Omatuntoni kolkutti. He onnittelivat ihmistä, joka ei edes ollut onnellinen. Pidin silti yllä mahdollisimman aitoa tekohymyä ja kiittelin. Istuimme uuden aviomieheni kanssa meille varattuun pöytään. Siinä oli kaunis valkoinen liina ja ruusun lehtiä. Pari kynttilääkin oli ängetty mukaan. Olin vaivaantunut, ja sen varmasti näki. Sulhaseni kysyi onko kaikki hyvin ja minä vain nyökkäsin. Ei. Kaikki ei todellakaan ollut hyvin. Olin mennyt naimisiin henkilön kanssa, jota en rakasta. Ja miten voisin ikinä rakastaakaan häntä? Hän oli se, joka oli raiskannut minut ja siskoni.


I dunno, samaan aikaan toi on kiva ja meh. Ristiriitaset fiilikset, mutta huomattavasti parempi ku ensimmäinen tarina (joka oli eri alotuksella).

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Mitä on tapahtunut?

Kuten lupasin, kerron nyt kuulumisiani. Joltain ajalta.
Okei ensiksi voisin mainita, että olen kipeä atm. Tai siis toissapäivänä ja eilen oli kuumetta, tänään lähinnä yskää ja nenä tukossa.

Anygays, kesäloma meni mukavasti. Olin kerrankin lähestulkoon joka päivä ulkona.
Koulu alko ihan mukavasti, tietty ekat päivät jännitti vähän, mutta siitä se lähti.
Uus luokka vaikutti, ja vaikuttaa edelleen, mukavalta. Sellaselta porukalta, jonka kanssa on hyvä olla. Suunnitellaan ulkomaan matkaaki abivuodelle.
(Tosin en usko, että saatais moiseen tarpeeks rahaa.)
Miten ite koulu on menny? Hyvin. Eka jakso meni hyvin ja tuli ihan mukavat numerot (tosin ruotsin numeroon oon pettynyt (9- kirjotelmasta ja viittailin tunneilla ja sain silti 7)
Toka jaksokin meni kaiketi ihan hyvin (kurssi arvosanoja ei oo vielä tullu).
Matikan koe meni paremmin kun oletin, ranskan kokeesta sain prikulleen sen numeron mitä oletinkin, enkun kokeessa ois voinu petrata, mutta hyvin se meni ja ussakin meni kaiketi ihan hyvin. Ainut on historia, joka meni heittämällä penkin alle, mutta pääsen (HUOM! pääsen, en joudu) uusintaan siitä, vaikka pääsinkin läpi.

Elämäkin on mennyt ihan mukavasti. Syyslomalla sain vihdoin siivottua huoneen kunnolla. Siis niin, että tavaroiden paikkoje päästiin muuttelemaan. Ja osa poistamaan.
Vielä puuttuis peili, laatikot, matto ja verhot nii ois huone ready.
Ja vaikkei tää ookkaan vielä valmis, oon silti tykänny tosi paljon. Onhan se vähän mälsää 16v elää 10v suunnittelemassa huoneessa. Vai väitättekö toisin?
Muuten ikään oon nähny kavereita, uusia ja vanhoja. Ja oon käyny tykkibileissä ja muutenkin tehny laittomuuksia. Tai no tähän mennessä on ollu yhet tykkibileet ja tykityksen jatkot. Tietäjät tietää miten jälkimmäisenä mainittu meni.
(Ja ennen kuin joku kysyy, ei en ollut klasubileissä)

Nyt vaan katellaan mitä tulevaisuus tuo tulleessaan.
Okei, toi lause kuullostaa tyhmältä ja on kliseinen. Ei se mitään.
Mutta oikeesti, näkyillään kirjotusten merkeissä.
(Jos näkyillään)

maanantai 9. marraskuuta 2015

ITK innostaa kirjottamaan

Ei sillä, ettenkö ois halunnu jo muutenkin jatkaa blogin kirjottamista. Mutta tänään oli  ensimmäinen ITK:n tunti (luova kirjoittaminen), ja se motivoi tähän hommaan.
Ja jos tää homma nyt lähtee käyntiin, niin tuskin oon jatkamassa samanlaista blogia enää. Se tarkoittaa, että nukkeilut jää pois, eikä kuviakaan enää nähdä niin paljoo (sillon kyllä kun jaksan niitä ottaa ja koneelle ladata). Homma ois enemminki iha vaan kirjottelua.
Kenties kuulumisia, tarinoita, runoja, ajatuksia tai vaikka leffa-arvosteluja. Sitä mitä tähän tekstiosioon nyt tulee suodettua.
Jatkaisin hommaa ihan vaan kirjoittamisen ilosta.

Tosiaan jotkut saattaa ihmetellä, että mikä ihmeen luova kirjoittaminen?
Noh, meidän koulussa (pääsin tosiaan TYK:iin) on luovan kirjoittamisen kursseja kuusi kappaletta. Kaks proosan kurssia (nykyinen kurssini), kaks lyriikan kurssia, yks draama kurssi ja yks lehtityön kurssi. Sisältö on tietenkin kurssi kohtaista, mutta nimistä voi jo päätellä jotain. ITK auttaa meitä kaikkia tulevia kirjoittajia (as if musta ikinä tulis tarpeeks hyvää) ja muutenki syventää ihan perus kirjoittamisen taitoja.
Meidän ope kuitenki sanoi, että joka päivä pitäis kirjottaa ainakin kolme lausetta ja lukee niin paljon kun mahdollista. Siksi päätinkin blogiani herättää eloon.

Mulla on vaan kirjotuksissa se ongelma, että alan tosi nopeesti vihaan tekstiäni ja itteeni.
Nytkin, vaikka aluks tuntu hyvältä, tää koko teksti alkaa suivaannuttaa mua. Mutta sen yli on kaiketi pakko oppia, jos haluun kirjottaa edes vähän.

Joka tapauksessa kiitos, jos luit tekstin. Yritän kyllä kirjottaa lisää, ja seuraavaks vois tulla niitä kuulumisia. Sen verran voin paljastaa, että atm oon aika nuhanen (ja varmaan kuumeinenkin) ja viikonloppuna ois EYP istunto, joten oon vähän hukassa.
Anygays, ens kirjotukseen! (Joka toivon mukaan myös tulee)