Sivut

maanantai 9. marraskuuta 2015

ITK innostaa kirjottamaan

Ei sillä, ettenkö ois halunnu jo muutenkin jatkaa blogin kirjottamista. Mutta tänään oli  ensimmäinen ITK:n tunti (luova kirjoittaminen), ja se motivoi tähän hommaan.
Ja jos tää homma nyt lähtee käyntiin, niin tuskin oon jatkamassa samanlaista blogia enää. Se tarkoittaa, että nukkeilut jää pois, eikä kuviakaan enää nähdä niin paljoo (sillon kyllä kun jaksan niitä ottaa ja koneelle ladata). Homma ois enemminki iha vaan kirjottelua.
Kenties kuulumisia, tarinoita, runoja, ajatuksia tai vaikka leffa-arvosteluja. Sitä mitä tähän tekstiosioon nyt tulee suodettua.
Jatkaisin hommaa ihan vaan kirjoittamisen ilosta.

Tosiaan jotkut saattaa ihmetellä, että mikä ihmeen luova kirjoittaminen?
Noh, meidän koulussa (pääsin tosiaan TYK:iin) on luovan kirjoittamisen kursseja kuusi kappaletta. Kaks proosan kurssia (nykyinen kurssini), kaks lyriikan kurssia, yks draama kurssi ja yks lehtityön kurssi. Sisältö on tietenkin kurssi kohtaista, mutta nimistä voi jo päätellä jotain. ITK auttaa meitä kaikkia tulevia kirjoittajia (as if musta ikinä tulis tarpeeks hyvää) ja muutenki syventää ihan perus kirjoittamisen taitoja.
Meidän ope kuitenki sanoi, että joka päivä pitäis kirjottaa ainakin kolme lausetta ja lukee niin paljon kun mahdollista. Siksi päätinkin blogiani herättää eloon.

Mulla on vaan kirjotuksissa se ongelma, että alan tosi nopeesti vihaan tekstiäni ja itteeni.
Nytkin, vaikka aluks tuntu hyvältä, tää koko teksti alkaa suivaannuttaa mua. Mutta sen yli on kaiketi pakko oppia, jos haluun kirjottaa edes vähän.

Joka tapauksessa kiitos, jos luit tekstin. Yritän kyllä kirjottaa lisää, ja seuraavaks vois tulla niitä kuulumisia. Sen verran voin paljastaa, että atm oon aika nuhanen (ja varmaan kuumeinenkin) ja viikonloppuna ois EYP istunto, joten oon vähän hukassa.
Anygays, ens kirjotukseen! (Joka toivon mukaan myös tulee)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti